Rautakauden muotia meillä ja vähän muuallakin

Rautakausi kesti Suomessa hieman runsaat tuhat vuotta. Se jakautuu esiroomalaiseen (500 eKr.-0) ja roomalaiseen (0-400) rautakauteen, kansainvaellusaikaan (400-600), merovingiaikaan (600-800), viikinkiaikaan (800-1050) ja ristiretkiaikaan (1050-1150/1300). Kausien ajoitukset ovat luonnollisesti vain suuntaa-antavia, ja perustuvat löytöaineistoissa tapahtuviin muutoksiin.

Rautakautisia vaatteita ja koruja löytyy pääosin haudoista. Sen takia niitten käyttötapa ja -tarkoitus ovat hieman hämärän peitossa; selvittämättä jäänee mm. se, ovatko vaatteet ja korut ainoastaan hautaa varten, vai onko samanlaista pukupartta käytetty esimerkiksi tavallisina juhlapäivinä. Melko varmaa on ainoastaan se, että vaatteet, joissa vainaja on haudattu, ovat olleet parempia juhlavaatteita, joissa on ollut hyvä lähteä tuonpuoleiseen. Naisten vaatteista on koko rautakauden ajalta enemmän tietoa, sillä naiset käyttivät enemmän koruja, joitten perusteella vaatteita on voitu rekonstruoida.

Vaatteet ja korut olivat hyvin paikkasidonnaisia, joten niitten perusteella voidaan päätellä, mihin kulttuurialueeseen niitten kantaja kuului. Skandinaaveilla, balteilla ja itä- ja länsisuomalaisilla oli kaikilla erilainen muoti, joka vaihteli vielä eri aikoina. Toki koru- ja vaatemuotoja lainattiin rajojen yli, mutta kokonaisuuteen se ei vaikuttanut. Korujen perusteella saadaankin tärkeää tietoa esimerkiksi hautalöytöjen ajoittamisessa ja kulttuurivaikutteitten leviämisen seuraamisessa.

Vanhemman rautakauden vaatetuksesta voidaan saada vain vähäisiä tietoja, sillä ennen 1000-lukua ruumiit polttohaudattiin. Tämän hautaustavan ajalta ei siis ole säilynyt tekstiilejä, vaan ainoastaan vaatteisiin kuuluvia koruja. Niitten perusteella voidaan kuitenkin saada jonkinlaista kuvaa käytetyistä vaatteista.

Vanhimmat korut olivat Suomessa tuontitavaraa. Suurin osa lienee lähinnä Itä-Baltiasta, mutta vielä tässä vaiheessa korutyypit eivät olleet eriytyneet niin hyvin tiettyä kansallisuutta ilmaiseviksi, ettei aina voi sanoa, mistä osasta germaanista maailmaa ne alun perin ovat peräisin. Korut olivat lähinnä pronssia, mutta myös rautaisia käytettiin.  

Virolaistyyppinen emalilla koristeltu hevosenkenkäsolki nuoremmalta roomalaisajalta (200-400)

Erityisesti rengaskorut olivat vanhemmalla rautakaudella suosittuja. Myös miehet käyttivät yksinkertaisia rannekoruja, mutta naisilla saattoi olla jopa kymmenistä renkaista tai spiraaliksi väännetystä kapeasta pronssinauhasta muodostettuja korustoja. Myös sormuksia ja massiivisia torvipäisiä kaularenkaita käytettiin. Muista koruista riipukset ja sinisistä lasihelmistä muodostuneet helminauhat olivat suosittuja.

Lasihelmiä

Henkilökohtaisen hygienian hoitoon tarkoitettuja esineitä olivat kammat, partaveitset ja pinsetit. Muodissa saattoivat olla siis monimutkaiset kampaukset ja siistitty parta, joihin muualta Euroopasta tehdyt löydötkin viittaavat.

Itse vaatteista ei siis vielä tällä ajanjaksolla pysty sanomaan paljoa. Lienee kuitenkin ainakin mahdollista, että varsinkin myöhemmältä rautakaudelta tuttua vaippahametta olisi käytetty jo nyt. Puvustoon kuuluu nimittäin solkia ja pukuneuloja, joilla sitä olisi saatettu pitää ylhäällä. Soljet olivat tässä vaiheessa vielä pienehköjä ns. silmäsolkia, profiloituja solkia ja oksasolkia.

Kansainvaellusajalla (400-600) balttilainen vaikutus alkoi väistyä skandinaavisen tieltä. Tämä näkyy erityisesti miesten vaatteissa, jotka muuttuivat germaanisempaan suuntaan suurempine vyönsolkineen ja -heloineen. Myös korunappeja käytettiin. Naisten koruissa itäbalttilaisuus säilyi vielä.

Merovingiajalla (600-800) naisen korusto oli kuitenkin muodostunut jo suomalaiskansalliseksi. Vaippahame tuli käyttöön viimeistään tuolloin, sillä löytöaineistossa alkaa esiintyä varsinaisia olkasolkia. Olkasolkina käytettiin ns. tasavartisia solkia, ja niitten välillä saattoi kulkea pronssirenkaista punottu ketju rinnan yli. Ketjut saattoivat olla myös moninkertaisia ja painavia. Viitansolkena käytettiin krapusolkea. Molempien solkityyppien esikuvat ovat skandinaavisia, samoin kuin itse tapa käyttää olkasolkia. Baltiassa koruneulojen käyttö jatkui tässä tarkoituksessa vielä myöhemminkin. Käytössä oli myös pyöreitä ratassolkia, erilaisia riipuksia ja koruneuloja.

Olkasolkina käytetyt tasavarsisoljet

Balttilaista vaikutusta merovingiajalla on kuitenkin rannerenkaitten ja sormusten käyttö. Rannerenkaat olivat nyt leveitä, avonaisia ja päistään leveneviä. Miehet käyttivät itäbalttilaisia neuloja viitan kiinnitykseen, ja myös rikkaasti koristellut permalaisvyöt ovat peräisin idästä.

Olkasolkien väliin kiinnitettiin merovingi- ja viikinkiajalla painaviakin ketjulaitteita. Kuvassa ei ole olkasolkia, vaan ketjunkantajat, joitten avulla ketjut kiinnitettiin solkiin.

Viikinkiajan (800-1050/1300) lopulla ruumishautaus alkaa tulla vallitsevaksi hautausmuodoksi. Ruumista ja sen yllä olevia vaatteita ei siis enää poltettu entiseen tapaan, vaan haudattiin kokonaisena antimineen. Suomen maaperä kuitenkin säilyttää orgaanisen aineksen melko huonosti, eikä tuhat vuotta vanhoista vaatteista ole enää paljoa jäljellä. Viikinkiajalla aletaan Suomessa kuitenkin koristella vaatteita pronssispiraalein, joka edesauttaa osaltaan vaatteitten säilymistä. Pronssihomeella on tekstiilejä konservoiva vaikutus, ja mitä enemmän pronssikoruja haudassa on ollut mukana, sitä paremmin vaatteetkin ovat säilyneet. Vaatteista voidaan parhaimmillaan selvittää sen valmistukseen käytetty kuitu, kudottaessa käytetty sidos ja värjäämiseen käytetty väriaine. Lisäksi vaatteitten mallista voidaan saada nyt tietoa myös sen perusteella, miten korut sijoittuvat haudassa.

Viikinkiajalla korut ovat jo suurimmaksi osaksi kotimaisia. Esiliinojen ja vaippojen pronssispiraalikoristelu on tästä hyvä esimerkki; sitä ei tunnettu Skandinaviassa lainkaan ja Baltiassa vain vähäisessä määrin. Baltiassakin sen valmistustekniikka oli erilainen ja koristelua käytettiin eri tavalla.

Pyöreä kupurasolki

Vaippahameet kiinnitettiin viikinkiajalla yleisimmin pyöreillä kupurasoljilla, jotka kehittyivät mahdollisesti Vakka-Suomessa ja levisivät sieltä koko Länsi-Suomeen. Hevosenkenkäsolkia ja tasavarsisolkia käytettiin viitan kiinnittämiseen. Myös muunlaisia solkia oli käytössä; esimerkiksi Itä-Suomessa kupurasoljet olivat soikeita. Rengaskorut ja ketjulaitteet pysyivät suosittuina, samoin helmi- ja riipusnauhat.

Hopeinen hevosenkenkäsolki

Pyöreitä kupurasolkia on löytynyt jonkin verran myös Ruotsista, minne niitten voidaan olettaa päätyneen suomalaiskaupan tai muitten kulttuurikontaktien myötä. Vastaavasti Suomesta on löytynyt skandinaavisperäisiä ovaaleja kupurasolkia, mutta myös erikoisia gotlantilaisia eläinpääsolkia. Eläinpääsoljet ovat ainoastaan Gotlannissa käytetty olkasolkimuoto, ja yksi kappale on löytynyt Suomen mannermaalta Kaarinan Kirkkomäestä, jossa se oli ns. gotlantilaisminiän haudassa.

Skandinaavistyyppinen rannerengas viikinkiajalta

Ristiretkiajalla (1050-1150/1300) naisen korusto alkoi keventyä, eikä se ollut enää niin runsasta kuin viikinkiajalla. Raskaat ketjulaitteet jäivät pois, ja kupurasoljet vaihtuivat kevyempiin hevosenkenkäsolkiin. Paidan pääntien kiinnittämiseen käytettiin pienempää hevosenkenkäsolkea, Itä-Suomessa levysolkea. Soljet olivat usein hopeisia. Myös esiliinan pronssispiraalikoristelu keveni ainoastaan sen reunoja kiertäväksi nauhaksi, kun vielä viikinkiajalla sen helmaan oli applikoitu raskaita tähti- tai muita kuvioita. Itäsuomalaisella kulttuurialueella esiliinan helmassa saattoi olla yhtenäisempi, leveämpi ja painavampi kuvio.

Hevosenkenkäsoljilla kiinnitetyn vaippahameen miehusta ristiretkiajalta

Viikinkiajan ja ristiretkiajan vaatteet olivat hyvin samanlaisia, ja ne erottuvat toisistaan oikeastaan vain käytetyn koruston perusteella. Naisen juhlapukuun kuuluivat villaiset paita, hame, esiliina, päähine ja vaippa. Hame on useimmiten olkapäiltä kiinnitettävä vaippahame, mutta mahdollisesti muunkinlaisia hameita on ollut käytössä -tai sitten olkainhameet on kiinnitetty jollain orgaanisesta aineksesta tehdyllä soljella tai neulalla, joka on ajan saatossa hävinnyt. Eri alueitten välillä eroja on koruston lisäksi oikeastaan vain päähineessä: länsisuomalaisella naisella se oli korkea pronssispiraalein koristeltu kaarihuntu, kun taas itäsuomalaisen päähineen konstruktio on koristeitten puuttuessa hieman epävarma. Itä-Suomessa tuntuu myös olleen käytössä enemmän erilaisia päähineitä kuin Länsi-Suomessa. Joskus itäsuomalaisella naisella saattoi olla pienellä hopeisella hevosenkenkäsoljella kiinnitetty huntu, joskus taas karjalaisnaisella Savosta puuttuva hopealangasta kierretty sykerö.

Muita haudoista löytyneitä vaatekappaleita ja asusteita ovat kengät, kintaat ja ketjulaitteitten tarvekalut. Jalkineina on ollut ainakin varrellisia nauhakenkiä, ehkä myös turkiksesta tai villasta tehtyjä kenkiä tai sukkia. Kintaat ovat olleet kinnasneulalla ommeltuja. Vyöllä tai ketjulaitteessa voitiin 1000-luvulta lähtien kantaa veistä, jonka tuppi oli tehty juhla-asua varten sekin hyvin näyttäväksi.

Miesten asusteista parhaiten säilyneitä ovat pronssihelaiset villalangasta kudotut tai  nahkaiset vyöt. Vyöllä kannettiin veistä ja kukkaroa.

 

Kuvat on otettu eri museoitten näyttelyistä, ja ne omistaa Hiien Kissa.