Ristiriipus

RIIPUS ON TILAPÄISESTI LOPPU!

Viikinkeihin liitetään usein pakanuus, mutta kristinusko oli alkanut levitä Pohjolaankin jo ennen heidän aikaansa. Lähetyssaarnaajat kävivät suurissa kauppakeskuksissa, ja viikingit tapasivat kristittyjä retkillään. Monet viikinkiajalla eläneistä ihmisistä olivatkin jo ottaneet kasteen.

RistiRistin esikuva on Englannin Yorkista, norjalaisten asuttamasta Jorvikista. Malliltaan se on hyvin tyypillinen kolmipyöryläristi, joka on varsin yleinen ristimuoto Pohjoismaissa, Itä-Baltiassa ja Venäjällä. Kolmipyöryläristin alkuperä on Venäjällä, ja ristityyppi liitetäänkin itäiseen kristillisyyteen. Paikallista valmistusta ja kopiointia on kuitenkin tapahtunut myös muualla, Suomessakin. Suomen alueelta ristejä on löytynyt 9: Kaukolan Kekomäestä kolme, Janakkalan Viralasta, Kaarinan Ristimäestä, Maarian Taskulasta, Maarian Virusmäestä, Mikkelin Visulahdesta ja Tampereen Vilusenharjulta yksi. Lisäksi Kaarinan Nummelta on peräisin yksi kolmipyöryläristin teelmä. Kahta lukuunottamatta kaikki ovat hopeaa.

Kaikki suomalaiset ristit, jotka ovat löytyneet alkuperäisiltä paikoiltaan, ovat olleet miespuolisten vainajien kaulassa. Riipuksissa on ollut joko villalangasta punottu nyöri tai hopeinen tai tinainen ketju. Pari ristiä on myös lapsen haudoista.

Ristejä käytettiin 1000-luvulta 1200-luvun loppuun, viikinkiajan lopulta varhaiselle keskiajalle. Ristien kanssa samoista konteksteista löytyneillä muilla esineillä on kuitenkin hyvin rautakautinen leima, joten ristit liittyvätkin hyvin voimakkaasti kristitylle viikinki- ja ristiretkiajalle mieluummin kuin keskiajalle.

Risti on tinaa, joten se käy hyvin hopeisesta. Hinta 8,50 €.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s