Olkainhame

Olkainhame on Skandinaviassa tyypillinen naisten vaate viikinkiajalla. Suomalaisesta vaippahameesta se eroaa siten, että siinä on varsinaiset olkaimet, joihin soljet kiinnitetään.

Koska hameista on löytynyt ainoastaan fragmentteja, on niitten konstruktio vielä hieman kyseenalainen. Vallalla oleva käsitys kuitenkin on, että hameet ovat putkimaisia, ja ne ovat ulottuneet ylhäällä kainaloihin ja alhaalla puolen säären tienoille. Toisten tutkijoitten mukaan on myös mahdollista, että hamemalleja on voinut olla useita erilaisia. Varmaa kuitenkin on, että hame on kiinnitetty edestä parittaisilla olkasoljilla. Olkasoljista on voinut riippua helminauhoja ja tarvikkeita, kuten avaimia ja neulakoteloita.

Hautalöytöjen perusteella olkainhameet on tehty idästä, mm. Syyriasta, tuodusta villasta. Tämä selittää osaltaan olkainten käyttöönoton; kallista kangasta ei ole haluttu pilata rei’ittämällä sitä soljilla, vaan sen sijaan hameen reunaan on ommeltu lenkkimäiset olkaimet, joitten läpi soljen neula on pistetty.

Hameitten kankaat ovat yleensä myös kalliilla aineilla värjättyjä. Sininen ja punainen ovat tavallisia värejä; esimerkiksi Birkassa kaivetuista haudoista löytyneistä olkainhameista suurin osa oli tummansinisiä, ja Hedebyn satamasta tehdyssä löydössä hame oli punainen.

Viikinkiajan loppua kohti tullessa olkainhameet alkavat jäädä pois käytöstä. Olkasoljet puuttuvat erityisesti muuten rikkaasti varustetuista haudoista. Syynä saattaa olla, että yhteiskunnan varakkaimmat jäsenet siirtyivät jo käyttämään mannereurooppalaista tai englantilaista muotia, ja olkainhameet jäivät keskiluokan käyttöön.

Hiien Kissan omaa tuotantoa oleva hame on ommeltu tummansinisestä toimikassidoksisesta villasta. Kuten tavallista, se on ommeltu kokonaan käsin aikakautisia pistoja ja tekniikoita käyttäen.

M-kokoisen hameen hinta on 60 €. Hameen ja solkien yhteishinta on 90 € (helminauha ja aluspaita eivät kuulu hintaan). Solkia on saatavana myös erikseen.

Mekko 1300-luvun puolivälistä

SininenSinisen hameen esikuvana on ollut 1300-luvun puolivälistä peräisin olevia pyhimyspatsaita Suomesta ja Ruotsista. Tuona aikana vaatteet alkoivat muuttua jo vartalonmyötäisemmiksi, ja tämä näkyy esimerkiksi hihojen parempana istuvuutena. Myös vaatteen yläosa on jo hieman tiukempi, mutta rinnan korkeudelta lähtevät kiilat edessä ja takana antavat sille kuitenkin runsautta. Hameessa on myös lantiolta lähtevät sivukiilat, jotka lisäävät liikkuvuutta ja antavat helmaan tarvittavaa leveyttä.

Huntu ja leukaliina ovat kyseisen ajan tyypillisin päähine naiduilla ja vanhemmilla naisilla. Hieman muodikkuutta kokonaisuuteen tuovat kuitenkin ohimoille letitetyt hiukset, joka oli sekin hyvin yleinen kampaus tuohon aikaan.

SininenKaikki vaatteet on jälleen ommeltu ja viimeistelty kokonaan käsin, ja käytetyt ompelutekniikat ja pistot ovat aikakautisia. Hameen ja hunnun kangas on villatoimikasta, leukaliina ja aluspaita ovat pellavaa.

Cotte ja surcotte 1300-luvun puolivälistä

 

1350Cotte-nimityksellä tarkoitetaan pitkähihaista ja naisten tapauksessa myös pitkähelmaista vaatetta, joka puettiin aluspaidan päälle. Arkikäytössä cotte riitti päällimmäisenä vaatteena hyvin, mutta juhlavammissa tilaisuuksissa senkin päälle saatettiin pukea vielä hihaton surcotte. Kuten muutkin vaatekappaleet, myös nämä kaksi muuttuivat keskiajan kuluessa väljistä kaapumaisista vaatteista tiukoiksi ja vartalonmyötäisemmiksi.

Kissan ompelemat hameet edustavat 1300-luvun puolivälin muotia. Vaaleansinisestä villasta ommeltu cotte on yläosastaan istuva, ja sen hihat ovat tiukat ja kapeat. Hihat on istutettu, ja niissä on aikakaudelle tyypillinen käden liikkumista helpottava kiila takana. Cottea voidaan saada vielä vartalonmyötäisemmäksi esimerkiksi vyöllä kiristämällä; 1300-luvulle kuuluvatkin upeat metalliheloin koristellut vyöt.

1350.Kiila

Ehkä tyypillisin keskiaikaan liitettävä naisten vaate on hihaton ns. helvetinikkunamekko. Kyseiselle vaatteelle ominaista on laajat, vyötärölle tai lantiolle asti ulottuvat kädentiet. Laajimmillaan ne olivat 1300-luvun loppua kohti mentäessä ja 1400-luvun alussa, jolloin kädenteitten väli rinnan päällä saattoi olla vain kämmenen levyinen.

1350.2Suurin innoittaja tälle surcotelle on ollut ranskalaisen Ruusuromaanin noin vuonna 1350 tehty kopio, jossa on muutamia kuvia kyseiseen vaatteeseen pukeutuneista naisista. Hame on ohutta toimikassidoksista villaa, joka laskeutuu kauniisti. Sen etupuoli on muotoiltu, mutta takapuolelta kädentiet ovat suhteellisen suorat. Kädentiet ja kaula-aukko on viimeistelty sisäpuolelta käsinkudotusta silkistä leikatulla nauhalla, joka samalla sekä huolittelee reunan että estää sitä venymästä käytössä. Tällainen tapa on dokumentoitu ainoastaan päänteissä, mutta sekä tutkijat että Kissa pitävät mahdollisena, että sitä olisi käytetty myös hihansuissa. Joka tapauksessa reuna on myös kauniimpi silkillä huoliteltuna. Hame on ommeltu aikakautisia pistoja käyttäen kokonaan käsin.

Mekot sopivat n. 160-170 cm pitkälle ja S-M -kokoiselle. Kissa tekee mekkoja myös tilauksesta omien mittojen ja toiveitten mukaan, jolloin hinta määräytyy käytettyjen materiaalien ja vaatteen koon perusteella.

Mekko 1200-1300 -lukujen vaihteesta

mekko11

1200- ja 1300 -lukujen vaihteessa ja 1300-luvun alussa olivat muodissa mekot, joissa on runsas yläosa ja joitten hihat pussittavat ylhäältä mutta ovat kyynärpäästä alaspäin tiukat. Tällaisia mekkoja näkee historiallisissa lähteissä, kuten käsikirjoituksissa (esim. Manessen koodeksi ja Maciejowskin Raamattu) ja kirkkojen kuvituksissa (esim. Martebo ja Stånga Gotlannissa, Dädesjö Smoolannissa).

mekko21

Mekko on rekonstruoitu luonnonruskeasta ohuesta villasta, ja se on ommeltu kokonaan käsin aikakautisia pistoja ja tekniikoita käyttäen. Hihansuut on kiinnitetty kolmella tinaisella napilla. Päähineenä on tässä leukaliina ja huntu, mutta yhtä hyvin sen tilalla voisi olla vaikkapa ”kahvinsuodatinhattu” ja hiusverkko tai yksinkertainen ns. pyhän Birgitan myssy.

Kissa tekee mekkoa myös tilauksesta omien mittojen ja toiveitten mukaan. Hinta riippuu koosta, materiaalista ja asusteista; esimerkiksi S-kokoisen, villakankaasta tehdyn hameen hinta ilman asusteita on noin 150 €.