Neulakinnaspipo

Neulakinnastekniikalla tehtyjen pipojen malli perustuu viikinkiaikaisiin kuvauksiin ja suolöytöihin. Nimenomaan tällä tekniikalla tehdyistä päähineistä ei ole säilynyt jäänteitä, mutta koska tekniikkaa on käytetty pienempien asusteitten kuten kintaitten ja sukkien neulaamiseen, on todennäköistä, että sitä on käytetty myös päähineitten ompeluun. Todennäköistä lienee myös, että neulakinnaspipojen käyttö on jatkunut viikinkiajalta keskiajalle ja siitä eteenpäinkin.

Pipojen ompelussa käytetään luonnollisen värisiä ja luonnonväreillä värjättyjä lankoja. Kuten tavallista, voit tilatessasi esittää väritoivomuksen. Pipoon voidaan lisäksi ommella vaikka turkisreunus, tai se voidaan kirjoa -kirjottuja neulakintaita on löytynyt Suomesta viikinkiaikaisista haudoista. Pipon hinta on koosta ja käytetystä langasta riippuen n. 35 euroa.

Punavalkoraitaiset neulakintaat

Raidalliset neulakintaat on ommeltu parisen vuotta sitten, ja ne ovat jo hieman huopuneet käytössä. Ne on tehty omaan käyttöön, vähän paremmiksi kintaiksi.

Kintaat on ommeltu venäläisittäin kaksinkertaisena niin, että seuraava kerros lähtee edellisen puolivälistä eikä reunasta, niin kuin tavallisesti. Tällöin kerroksen toinen puoli kääntyy kintaan taakse, ja siitä tulee ihanan paksu.  

Raitojen sommittelussa on käytetty pohjana ns. Euran emännän kintaitten raidoitusta. Niissä kämmenosa oli ommeltu kahdella värillä raitaiseksi, ja ranneosa yksiväriseksi kolmannella värillä.

Vaikka raitojen sommittelussa on otettu mallia 1000-luvulle ajoittuvista kintaista, voi niitä hyvin käyttää myös myöhemmille ajoille sijoittuvissa yhteyksissä.

Neulakintaat

NeulakintaatNeulakinnastekniikka on ollut tunnettu jo esihistoriallisella ajalla. Varhaisimmat löydöt Suomesta ovat viikinkiaikaisista (n. 800-1025) kalmistoista, mutta tekniikalla valmistettuja tekstiileitä on käytetty todennäköisesti jo paljon aikaisemminkin.

Neulakintaat on valmistettu suomenlampaan villasta suomeksi ompelemalla. Suomenlammas kuuluu alkuperäisrotuihimme, ja sen iäksi on arvioitu tuhat vuotta. Siten sen villa sopii niin viikinkiaikaisiin kuin myöhempiinkin kintaisiin. Väreinä on käytetty valkoista, joka on yleisin väri suomalaisissa hautalöydöissä niin miesten kuin naistenkin kintaissa, ja luonnonruskeaa. Ruskeitten kintaitten suun punaisen raidan lanka on värjätty krapilla. Kintaita on koristeltu kirjomalla jo esihistoriallisena aikana, ja kintaan suun punainen raita on ollut tavallinen koriste myöhemminkin. Myös käytetty pisto on yleisin rautakauden lopulla käytetyistä.

neulakintaat

Kissa tekee kintaita luonnonvärisistä ja luonnonväreillä värjätyistä langoista. Luonnonväreillä värjättäessä sävyt vaihtelevat aina hieman, joten täsmälleen samanvärisiä kintaita ei synny. Voit tiedustella kulloinkin saatavilla olevia värejä, ja tietysti esittää toiveita. Myös raidallisia kintaita voidaan tehdä; esimerkkejä tällaisista on viikinkiajalta lähtien. Käytetyistä langoista riippuen naisten koossa hinta on n. 30 €, miesten koossa n. 40 €.