Silkkimyssy

Pääosin norjalaiset viikingit tekivät retkiä Britannian pohjoisosiin ja Irlantiin. Retkeilijät perustivat asutuskeskuksia, joista käsin heillä oli kanssakäymistä alueen alkuperäisväestöjen kanssa. Molemmat kulttuurit vaikuttivat toisiinsa jossain määrin niin materiaalisesti kuin henkisesti.

Kyseisten alueitten viikinkiasutukselle tyypillinen naisen päähine on silkistä tai villasta, saagojen mukaan myös pellavasta, tehty myssy, jolle ei ole ainakaan suoria vastineita Skandinaviasta. Myssy onkin syntynyt todennäköisesti jonkin perinteisen päähineen sulautuessa paikalliseen muotiin.

Varsinkin myöhemmällä ajalla, 900-luvulta eteenpäin, tämänkaltainen myssy tuntuu olleen suosittu päähine skandinaavissyntyisten naisten joukossa. Löytöjä on tehty esimerkiksi Yorkista ja Dublinista. Yksi syy suosiolle saattaa olla, että kristittyjen naisten tuli oppien mukaan peittää päänsä. Silkistä tehtyjä myssyjä on materiaalin kalleuden vuoksi käytetty todennäköisesti vain juhla-aikana, kun muulloin on tyydytty villaiseen tai pellavaiseen.

Hiien Kissan omaa tuotantoa oleva myssy on ommeltu käsin, ja myös silkki on käsinkudottua. Ompelussa on käytetty ainoastaan aikakautisia pistoja. Myös myssyn nauhat on punottu silkkilangasta.

Myssyn hinta on 30 €.

Mainokset